![]() |
|||||||||||||||
|
|||||||||||||||
|
Vantaan viihdeorkesteri on 40-70 muusikosta muodostuva ammattisoittajisto.Vantaan orkesteri ry perustettiin 1948. Se soitti klassista musiikkia, kunnes vuonna 1988 orkesterin kapellimestariksi kiinnitettiin Markku Johansson. Hänen johdollaan orkesterista muodostui Suomen ainoa viihdemusiikkiin keskittynyt sinfoniakokoonpano. Markku Johanssonin kausi kesti vuoden 2009 loppuun, ja hänet nimitettiin Vantaan viihdeorkesterin kunniakapellimestariksi vuoden 2010 alusta lähtien. Orkesteria ovat johtaneet viime vuosina myös Atso Almila, Jarkko Kiiski, Ari Rasilainen, Petri Juutilainen, Riku Niemi, Jari Puhakka, Jari Hiekkapelto ja Seppo Hovi. Orkesteri on tuottanut kaikkiaan 15 cd-levyä. Orkesterin ensimmäinen, suomalaisia viihdesävellyksiä sisältävä levy (1992) on loppuunmyyty. Finlandia Recordsin julkaisemana on ilmestynyt kolme levyä: jo 17:ssa maassa ilmestynyt kansainvälistä viihdettä sisältävä Jealousy (1997) ja ennen levyttämättömiä Markku Johanssonin sävellyksiä sisältävä Blue Dreams (1999). Lisäksi orkesteri tuotti yhdessä Jari Sillanpään kanssa Varastetut Helmet -levyn (1998), jota on myyty jo yli 50 000 kappaletta. Syksyllä 2000 orkesteri julkaisi Hurmio -tangolevyn, jonka solistina on Jorma Hynninen. Marraskuussa 2001 ilmestyi kultalevyrajan ylittänyt Joulun ihme yhdessä Pentti Hietasen kanssa. Levy valittiin vuoden 2001 joululevyksi. Muistojen Bulevardi -konsertista Tampere-talossa marraskuussa 2001 taltioitu levy ilmestyi kesäkuussa 2002. Konsertin suunnittelu oli yksi Jaakko Salon viimeisimpiä töitä. Konserttitaltioinnin solisteina ovat Eija Kantola, Marita Taavitsainen ja Saija Varjus. Marraskuussa 2002 ilmestyi orkesterin toinen joululevy Joulun Tähdet, jonka solistinimiä ovat mm. Sakari Kuosmanen, Susanna Haavisto, Jore Marjaranta ja Veeti. Levy valittiin vuoden 2002 toiseksi parhaaksi joululevyksi. Vantaan viihdeorkesterin ja Finlandia Recordsin neljäs yhteistuotanto -cd Illan varjoon himmeään julkistettiin 18.9.2003. Kyseessä on suuri produktio. Sopraano Mari Palon debyyttilevyä varten tilattiin uudet sovitukset seitsemältä eturivin sovittajalta (Riku Niemi, Severi Pyysalo, Kirmo Lintinen, Yrjö Hjelt, Arttu Takalo, Esa Helasvuo ja Markus Fagerudd). Kapellimestarina toimi Markku Johansson. Orkesteri konsertoi pääasiassa Vantaan konserttitalo Martinuksessa sekä vuosittain maamme suurimmissa kaupungeissa. Viime vuosien aikana useita orkesterin konserttiproduktiota on televisioitu. Orkesteri on myös eri kokoonpanoihin taipuva suosittu tilausorkesteri. Orkesteri soittaa myös klassista musiikkia tilauksesta jolloin se esiintyy nimellä Vantaan Orkesteri. YHTEYSTIEDOT |
||||||||||||||
|
|||||||||||||||